-
Maalaiskirpputori
Herkkumäen Navetan maalaiskirpputori toimii pihatason tilassa, jossa on aiemmin ollut opettajien huone, jonka jälkeen tilassa toimi joogastudio. Kirpputorilla on mm. naistenhuone, joka keskittyy naisille suunnattujen second hand -tuotteiden myyntiin. Tuotteina valikoimissamme on niin huonekaluja, kuin taidelaseja ja Arabian astioitakin. Lisäksi vaatteita ja lastenleluja sekä paljon kirjoja. Tule tekemään second hand -löytöjä paikanpäälle!
-
Lahjoita
Otamme vastaan myös lahjoituksena myyntikuntoisia tuotteita. Lahjoitettavat tavarat voi jättää Pukkilantien varressa sijaitsevalle maitolaiturille kätevästi milloin vain ohi kulkiessasi.
Meistä kierrättäminen on parasta, sillä sinun romu, voi olla toisen aarre. Miksi siis heittäisit pois itsellesi "ei niin tärkeän", kun voit lahjoittaa sen eteenpäin ja tukea samalla myös paikallista yrittäjyyttä. Noudamme myös myyntikuntoista tavaraa, jolloin sinun ei tarvitse nähdä vaivaa esimerkiksi isompien esineiden tai suurien määrien kohdalla.

Ilo
Riemunkirjava setti
Rakastatko pastelleja. Kokoa ihastuttava astiasto, hankkimalla sekalainen seurakunta erilaisia astioita sieltä ja täältä. Pian huomaat nauttivasi arjen pienimmistäkin asioista, kun saat nauttia kahvisi joka päivä jännittävän erilaisesta kupista. Astiat hankittavissa Herkkumäen Navetan maalaiskirpputorilta.

Astiasto
Astiarakkaus
Kukoistaako sielussasi astiarakkaus? Oletko vielä vailla sitä oikeaa? Meiltä löytyy myös astiastoja. Tai jos sinulla jo olemassaoleva astiasto kaipaa rikkoutuneen tilalle uuden. Sellainenkin saattaa löytyä. Astiat hankittavissa Herkkumäen Navetan maalaiskirpputorilta.

Naiset
Ihanan naisellista
Meistä on hurmaavaa nauttia asioista, niin esteettisistä kuin tunnelmasta. Sellainen on havaittavissa, kun astut sisään tähän naisten omaan buduaariin. Kaikki ovat tervetulleita ihastelemaan! Tila on mahdollista vuokrata myös pienimuotoisten esittely-kutsujen järjestämiseen.

Second Hand
Taidelasia ja vaatteita
Valikoimissamme on paljon erilaisia tuotteita. Voit löytää mm. lastenvaatteita, naistenvaatteita, eriliasia harrastejutuja sekä astioita. Myös huonekaluja, mattoja ja tekstiilejä on mahdollista hankkia meiltä Herkkumäen Navetan maalaiskirpputorilta.

Pitsi
Esteettistä
Kauneus on katsojan silmässä. Niinhän sitä tavataan sanoa. Ei ole kieltäminen, joten toivotamme jokaisen tervetulleeksi omana itsenään tekemään ihastuttavia löytöjä.