
Historia
Navetasta on moneksi
Lehmien koti
Herkkumäen Navetan perinteet ja historia ulottuvat sodan jälkeiselle ajalle, 1947-luvulle, jolloin Karjalan evakoksi ajautunut perhe rakensi Orimattilan maaseudulle, Terriniemeen kauniille kukkulalle rintamamiestalon ja aittarakennuksen.
Mäelle rinteeseen nousi komea tiilinavetta vuonna 1956. Navetaksi rakennettu kolmikerroksinen rakennus toimi lehmien kotina. Sittemmin tilan tontti lohkottiin ja Herkkumäen asukkaiksi tuli hevostilallinen, kun alkujaan talon rakentanut suku päätti luopua paikasta. Suurimman muutoksen navetta koki, kun toimintansa aloitti koulukoti. Tilat saneerattiin laitoskäyttöön sopiviksi.

Luovuuden tyyssija
2020 -luvulla navetan tiloissa alkoi yritystoiminta, sillä koulukodin toiminnalle toteutetetut kelvolliset tilat sopeutuivat loistavasti pienyrityksien liiketoiminnan käyttöön. SIttemmin navetan alakerrassa on toiminut paikallinen pienpanimo & tislaamo sekä joogastudio.
Vuonna 2024 navetan yläkerran huoneet pintaremontoitiin ja tiloissa aloitettiin majoitustoiminta. Tilojen suunnittelussa on haluttu säilyttää seesteinen tunnelma ja saada ns. laitosmaisuus pois sisustuksellisilla elementeillä. Näin sai alkunsa tilalla toimiva Herkkumäen Navetta, jonka pihatason liiketilassa toimii maalaiskirpputori.
Kaunis ympäristö, luonnonläheisyys ja toiminnalliset tilat ovat oiva alusta luovuudelle, joka pääsee kukoistamaan tällöin vapaasti.

Nykyaika
Mahdollisuuksien navetta
Ajatuksenamme on tuoda ihmisille kodinomainen lähestymistapa tilamme toimintoihin. Herkkumäen Navetta tarjoaa vierailijoilleen mahdollisuuden majoittua vanhan tiilinavetan ylisille toteutetuissa tunnelmallisissa huoneissa. Aiemmin tiloissa on ollut montaa erilaista toimintaa eläinten kodista olutpanimoon ja majoitukseen.
Tilallamme toimii myös hyvän mielen maalaiskirpputori, josta voi tehdä vintage-aarrelöytöjä. Myös ihastuttava farkkuihin erikoistunut liike Farkkufarmi tarjoaa vintage ja second hand -löytöjä valikoimassaan. Meistä on tärkeää tuoda iloa elämään. Pihapiirissämme asustavat pienelämet ovat perheemme lemmikkejä. Maalaiskirpputorin yhteydessä toimii myös navettakahvila, jossa on grilli ja pitseria. Sittemmin myös kissakahvila, joka on avoinna viikonloppuisin.
Herkkumäelle! Toivottaa Herkkumäen väki