Oranssi kollikissa lepäilee omassa pehmeässä pedissään.

Kissojen kuulumisia


Maatiaiskissa

Maalla taloon kuin taloon kuuluu useimmiten kissa, jonka vastuulle kuuluu tuholaistorjunnasta huolehtiminen. Näin myös Herkkumäellä, kissat huolehtivat siitä, että tuholaiseläimet eivät pääse tekemään tuhojaan rakennuksille. Jokapäiväinen saalis tuodaankin usein pääsisäänkäynnin oven eteen. Kissa on yksi tehokkaimmista keinoista huolehtia pakollisesta tuholaistorjunnasta maatiloilla.

Maatiaiskissoiksi kutsutaan kaikkia ns. sekarotuisia kissoja, jotka ovat muodostuneet aikojen saatossa. Niiden suvunjatkamiseen ei käytetä tarkkoja määritelmiä tai ihmisten ei tule puuttua risteytyksiin. Maatiainen voikin olla ihan tavallinen kotikissa, johon on ajan myötä sekoittunut myös rotukissaakin.

 

Tuholaistorjujan tehtävät

Kissojen tehtävä on tärkeä: toimia tuholaistorjujana. Kissa liikkuu pihapiirissä, joka on sen reviiriä. Kissa pyydystää saalistamalla hiiret ja rotat sekä muut tuholaiseläimet. Mikäli tilalla on maatilan eläimiä, muodostuu aina suuri riski tuholaiseläimille. Eläinten rehu houkuttelee pieneläimiä tekemään tuholaistöitään. Myös viljasäilöt, kuivurit ja heinä houkuttelevat hiirulaisia apajille. Tällöin on lakisääteistä huolehtia maatalouseläinten hyvinvoinnista ja siitä, että tuholaistorjunta on oltava ajan tasalla.

Pihapiirin kissa pidetään tyytyväisenä ja sen perustarpeista huolehditaan. Kissalle tarjotaan lämmin tila, ruokaa ja sosiaalista seuraa, jota se tarvitsee päivittäin. Kissa kokee kuuluvansa tärkeäksi osaksi perhettä ja maatila on sen koti.

 

 

Seurallinen kissa

Herkkumäen Navetalla asustaa useita kissoja. Kaikki kissat ovat sosiaalisia ja ne saavat aktiivisesti päivittäin seuraa ja huolenpitoa. Kissojen tarpeista huolehditaan ja kaikki kissamme on tarkoin valittu pihapiiriimme sekä toimintaamme sopiviksi. Kissan luonne on oltava erityinen, jotta se voi elää ympäristössä, jossa on paljon kaikenlaisia asioita.

Vierailijat haluavat usein silittää ja ihailla kissoja. Kissoilta vaaditaankin todellista multitaskaamista, mutta kissahan onkin varsin ovela eläin sellaiseen. Kesykissa on alkujaankin kesytetty eläin ja riippuvainen näin ollen ihmisten huolenpidosta. Kissojemme hyvinvointi on meille tärkeää. Jokainen huomioidaan yksilönä ja kaikilta ei voida vaatia samoja asioita kuin toisilta.

Osa kissoista elää sisäkissoina. Pentuja ei päästetä ulos, vaan niiden tulee tottua ensin kotiin ja sen tapohin, ennenkuin on turvallista mennä ulos. Ulkona aikuinen kissa pärjää niin hyvin kuin kissa taajaman ulkopuolella pärjää. Vaaroja on aina niin ihmisille kuin maapallon muillekin asukkaille. Ihmisen tehtävä on huolehtia ympäristöstä ja eläimistä.

Takaisin blogiin